Sikuriinan tuottamaa työskentelyä ohjaavat sosiaalityön eettiset periaatteet ja YK:n yleissopimus lasten oikeuksista.

Toiminnan taustalla vaikuttavat lastensuojelun yleiset arvot sekä käsitys siitä, että jokaiselle ihmiselle on annettava mahdollisuus kasvaa ja kehittyä ihmisenä, joka ottaa vastuun omasta elämästään. Työskentely perustuu rehellisyyteen, avoimuuteen ja jatkuvuuteen.

Asiakkaita kunnioitetaan ainutlaatuisina ja ainutkertaisina yksilöinä. Toiminnan pohjalla on vuorovaikutus, osallisuus, ihmisarvon kunnioittaminen, tasavertaisuus ja oikeudenmukaisuus, luottamus ja yksilöllisyys, suvaitsevuus ja ennen kaikkea ammatillisuus. 

Tärkeimpänä asiana asiakkaan kohtaamisessa on aito, kiireetön läsnäolo. Sikuriinan asiakastyöskentely mitoitetaan niin, että jokainen asiakas saa laadukasta työskentelyä.

Kristiina Merinen

Sikuriinan omistaja ja toimitusjohtaja on Kristiina Merinen. Hänellä on lastensuojelun avopalvelusta jo yli 20 vuoden työkokemus.

Koulutukseltaan Renfors on Yo-päivähoitaja, sosiaalikasvattaja sekä sosionomi AMK. Lisäkoulutuksia Kristiinalla on runsaasti mm. psykoterapian perusteet, perhetyön perusopinnot (25op), Lapset puheeksi- menetelmän kouluttajapätevyys, varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen perustason työssä VAVU, perhearvioinnin menetelmäkoulutus, lastensuojelutarpeen arviointikoulutus sekä psykiatrisen lastensuojelutyön koulutus sekä ratkaisukeskeisen nuorisoterapeutin/-valmentajan koulutus.

Katri Mahlamäki

Katri Mahlamäki on koulutukseltaan yo-päivähoitaja sekä lasten- ja nuorten erityisohjaaja sekä ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja.

Katrilla on sosiaalialan avotyön työkokemusta 10 vuotta sekä lastensuojelusta laitostyön työkokemusta kolme vuotta. Lisäkoulutuksena Katrilla on mm. psykiatrisen lastensuojelutyön koulutus, sosiaalipedagogisen hevostyön ohjaajan koulutus sekä eläinavusteisen valmentajan tutkinto. Katrilla on myös sosionomin opinnot loppusuoralla.

Ville Nyholm

Sikuriinan vakituinen ja kokoaikainen avopalveluiden työntekijä. Koulutukseltaan Ville on lähihoitaja, osaamisala päihde- ja mielenterveystyö, sekä lasten- ja nuorten erityisohjaaja. Villellä on vuosien työkokemus lastensuojelun avo- ja laitosyksiköissä.

Ville on työskennellyt lastensuojelussa laitostyössä hoito- ja kasvatustyön ohjaajana, lastensuojelun avopalveluissa ammatillisena tukihenkilönä, sekä jälkihuolto- ja perhetyössä. Villen työ lastensuojelussa on ollut olla ohjaamassa ja tukemassa erityistä tukea tarvitsevia, haastavia ja häiriökäytöksisiä lapsia- ja nuoria.

Lisäkoulutuksina Villellä on MAPA (Haasteellisen käytöksen ennaltaehkäisy ja hallinta) -koulutus, sekä systeeminen lastensuojelu- ja perhetyökoulutus. Villen sydäntä lähellä ovat liikunnallisuus ja urheilu, mukaan lukien erä- ja luontokokemukset.

 

Meriina Karén

Sikuriinan vakituinen ja kokoaikainen avopalveluiden työntekijä. Koulutukseltaan Meriina on lähihoitaja, osaamisala lasten ja nuorten kasvatus ja hoito.

Meriina on työskennellyt mm. erityislasten parissa päiväkotimaailmassa ja kouluikäisten parissa iltapäiväkerhossa, erityisen tuen tarpeessa olevien oppilaiden kanssa pienluokissa, nuorten työpajan starttiosaston matalankynnyksen työvalmentajana sekä mielenterveyskuntoutujien ohjaajana.

Lähihoitaja opinnoissaan Meriinan valinnainen tutkinnon osa oli lasten ja nuorten mielenterveystaitojen edistäminen. Täydennyskoulutuksena mm MAPA (haasteellisen käytöksen ennaltaehkäisy ja hallinta) ja Nuoren mielen ensiapu.

Sikuriinan työskentelyä arvioidaan ja suunnitellaan viikoittaisissa henkilöstöpalavereissa. Työskentelyn päätyttyä perheitä/asiakkaita pyydetään täyttämään palautelomake. Näistä palautteista tehdään vuosittaiset koonnit ja niitä käytetään toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen. Oma palautteensa pyydetään myös palvelua ostaneelta kunnalta, lähinnä sen sosiaalityöntekijältä. Palautetta pyydetään säännöllisesti myös asiakassuunnitelmapalavereissa. 

Työtä kehitetään säännöllisesti esiin tulleiden tarpeiden mukaisesti. Työntekijät käyvät säännöllisesti koulutuksissa ja näin vahvistavat omaa ammattitaitoaan. Lisäksi työtä kehitetään saatujen palautteiden kautta.