Toiminta-ajatuksemme on tuottaa laadukkaita, asiakkaan tarpeista lähteviä lastensuojelun avopalvelun tukitoimia.
Ammatillinen tukihenkilötoiminta
Ammatillisessa tukihenkilötoiminnassa työskennellään yhden perheenjäsenen kanssa. Tukihenkilötoiminnan suunnitelma, tavoitteet, kesto ja tapaamisten tiheys kirjataan asiakassuunnitelmaan, mikä tehdään yhdessä asiakkaan ja sosiaalitoimen kanssa. Tukihenkilö auttaa tuettavaa arjen asioissa, koulunkäynnissä, ihmissuhteissa ja on arkea jakava, turvallinen aikuinen. Tavoitteena on lisätä nuoren sosiaalisuutta, arjenhallintaa ja vastuunottoa sekä fyysistä ja psyykkistä terveydentilaa. Pyrimme myös tukemaan lasta/nuorta koulunkäynnin sujumisessa ja tätä kautta opiskelutaitojen kehittymisessä. Ohjaaja on ammatillinen, turvallinen ja luotettava aikuinen joka pyrkii tukemaan asiakasta arkisilla asioilla ikätaso huomioiden.
Jälkihuoltotyö
Jälkihuoltotyö auttaa itsenäistyvää nuorta omaan elämään liittyvissä asioissa, oman asunnon hankinnassa ja yksinasumisen haasteissa. Tavoitteena on antaa myönteiset selviämismahdollisuudet itsenäiseen elämään ja mahdollisesti omaan tulevaan vanhemmuuteen. Jälkihuoltotyöntekijä on rinnalla kulkija, jonka tehtävänä on tukea nuoren omaa aktiivisuutta ja suunnitelmallisuutta, pitäen huolen suunnitelmien realistisuudesta ja toteuttamiskelpoisuudesta. Keskeistä on että nuori itse on oman elämänsä aktiivinen toimija ja suunnittelija. Jälkihuolto on suunnitelmallista, tavoitteellista ja toteutetaan tiiviissä yhteistyössä kunnan kanssa.
Tuetut & valvotut tapaamiset
Tiloissamme on mahdollista järjestää tuettuja sekä valvottuja tapaamisia. Voimme totetuttaa niitä myös muissa kunnan määrittelemissä tiloissa ja tarvittaessa hoidamme myös tapaamisten järjestelyt. Valvotut vaihdot kuuluvat myös palveluihimme.
Sosiaalihuoltolain mukaiset palvelut
Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 3. luvun 14§:n mukaan kunnallisina perhepalveluina on järjestettävä mm. perhetyötä ja kotipalvelua sekä lapsen ja vanhemman välisten tapaamisten valvontaa (valvotut vaihdot, valvotut tapaamiset, tuetut tapaamiset) Oikeus näiden palvelujen saamiseen ei edellytä lastensuojelun asiakkuutta. Sosiaalihuoltolain mukaisen perhetyön tarjoamalla varhaisella tuella pyritään estämään perhetilanteiden kriisiytyminen ja ongelmien kasautuminen. Sikuriina toteuttaa sosiaalihuoltolain mukaisia palveluja keskustelutukena, toiminnallisena tukena ja ohjauksellisena tukena. Valvottuja vaihtoja ja tapaamisia voidaan järjestää Sikuriinan toimitiloissa tai kunnan tapaamisille osoittamissa tiloissa.
Avomuotoinen perhekuntoutus
Avomuotoisessa perhekuntoutuksessa työskennellään koko perheen kanssa. Työskentely toteutetaan moniammatillisen tiimin avulla hyödyntäen tapauskohtaisesti tarvittavia ostopalveluja.
Avomuotoinen perhekuntoutus toteutetaan pääsääntöisesti Sikuriina Oy:n toimitiloissa. Työn tavoitteet määritellään aina perheen vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa yhteispalaverissa. Työ on tavoitteellista, suunnitelmallista ja määräaikaista muutostyötä tiiviissä yhteistyössä ostavan kunnan kanssa. Tavoitteena on lapsen kokonaisvaltaisen kasvun ja kehityksen turvaaminen perheessä sekä vanhempien tukeminen niin, että he pystyvät olemaan vastuussa lapsen kasvusta ja kehityksestä. Päämääränä on perheen omien voimavarojen lisääntyminen sekä perheen omien vahvuuksien löytäminen.
Työskentely toteutetaan tiiviinä kahden- kolmen viikon intensiivityönä perheen kuitenkin yöpyessä omassa kodissaan.
Sosiaalipedagoginen hevostoiminta
Sosiaalipedagoginen hevostoiminta perustuu ihmisen ja hevosen vuorovaikutukseen talliyhteisössä. Pääelementtejä ovat yhteisöllisyys, toiminnallisuus ja elämyksellisyys, hevosen ollessa toiminnan keskiössä.
Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on sosiaalisen kuntoutuksen muoto, joka tapahtuu aikuisen ohjaamana ja ennalta suunnitellusti.
Sosiaalipedagoginen hevostoiminta voidaan määritellä sosiaalisen kasvun ja hyvinvoinnin tukemiseksi hevosen kanssa tapahtuvassa yhteisöllisessä toiminnassa.
Lapset puheeksi / Toimiva lapsi & perhe - menetelmä
Lapset puheeksi työmenetelmä on kaksiportainen ja siihen kuuluu Lapset puheeksi- keskustelu sekä Neuvonpito. Menetelmää voidaan käyttää erilaisissa lapsen ja perheen tilanteissa. Keskustelu voidaan käydä ennaltaehkäisevänä menetelmänä tai silloin, kun lapsen tai perheen elämässä on haasteita ja huolia.
Sikuriinasta on mahdollista ostaa myös Lapsen puheeksi - koulutusta.
Toimiva lapsi & perhe - perheinterventio on työtapa, joka on kehitetty hyvinvoinnin tukemiseen ja ongelmien ehkäisyyn. Suomessa menetelmää on otettu käyttöön perheen voimavaroja verottavissa tilanteissa, esim. vanhemman sairastuessa. Työskentely tapahtuu 6-8 käynnin puitteissa riippuen lasten määrästä.
Eläinavusteinen valmentaja
Eläinavusteinen valmentaja (AAT) on koulutus, jonka pohjavaatimuksena on terveys-,sosiaali-tai kasvatusalan tutkinto. Koulutettu eläinavusteinen valmentaja voi käyttää omassa valmennustyössään apuna eläimen kanssa työskentelyä.
Eläinavusteinen valmennus on aina tavoitteellista toimintaa. Tavoitteena voi olla asiakkaan elämänhallinnan tai arkielämän taitojen vahvistuminen, positiivisen elämänpolun löytyminen, elämän rakenteiden hahmottuminen, sosiaallisten vuorovaikutustaitojen kehittyminen , erilaisten psyykkisten häiriötilojen lieventyminen tai valmennus voi olla osa oireidenhallintatyöskentelyä.
Eläinavusteisen valmentajan työssä korostuu ratkaisukeskeisyys, joka korostaa asiakkaan voimavaroja, myönteistä elämänasennetta sekä nykyisen elämäntilanteen ja tulevaisuuden käsittelyä.
Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmennuus
Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmennus on tukimuoto, jolla pyritään vahvistamaan arjen sujuvuutta tilanteissa, joissa neuropsykiatriset oireet ja toiminnanohjauksen vaikeudet aiheuttavat haittaa toimintakyvylle.
Tavoitteet ovat konkreettisia ja liittyvät jokapäiväisen elämän vaikeuksiin, esimerkiksi arjenhallintaan, opiskeluun ja ihmissuhteisiin. Valmentaja tukee aktiivisesti tavoitteiden saavuttamista, antaa palautetta suoriutumisesta ja kunnustaa asiakasta uusien toimintatapojen löytämisessä.